Vihkojen tarkastaminen, uutta pedagogiikkaa vanhassa paketissa

Olen tänä vuonna kokeillut itselleni uutta käytäntöä, jossa kahdeksannen luokan matematiikan tunnilla tapahtuvan kotitehtävien tarkistamisen sijaan keräänkin oppilaiden vihot säännöllisesti ja tarkistan läksyt sieltä. Tällä halusin saada tunnista varattua enemmän aikaa varsinaiseen opiskeluun ja tehtävien tekemiseen. Jännitin aluksi, kasvaako työmääräni valtavasti. Ei kasvanut, hyvin olen ennättänyt vihot tarkistaa. Aluksi piti ponnistella, jotta osaan tarkistaa tehtävät riittävän ylimalkaisesti. Jos yrittäisin katsoa jokaisen vihon kokeen tarkistamisen tarkkuudella, niin sitten kyllä työmäärä olisi valtava.

Ensimmäinen huomio oli, että koin vihon lukemisen yllättävällä tavalla intiiminä. Edessäni aukeni ikkuna suoraan oppilaan tapaan ajatella, työskennellä ja jopa käyttää paperilla avautuvaa tilaa omalla tavallaan. Joku tekee äärimmäisen selkeää ja jäsenneltyä, toisella tehtävät ovat sikin sokin toistensa lomissa. Yksi käyttää ronskisti tilaa, toisella mahtuu sivulle vaikka kuinka paljon. Kirjasin ylös oppilaitten tekemien tehtävien lukumäärän ja totesin pian, että sillä tiedolla on käyttöä kannustimena.

Pian huomasin myös ihmetteleväni, miksi etsin tehtävien lomasta juuri tiettyjä nimettyjä kotitehtäviä. Sanantyyppisiä kirjan tehtäviä ovat kaikki, joten ihan hullulta tuntui etsiä ahkeralta oppilaalta lukuisien hyvin tehtyjen tehtävien joukosta antamiani läksytehtäviä ja jonkun puuttuessa vielä huomauttaa asiasta. Vaihdoin siis systeemiä uudelleen.

Ilmoitin oppilaille, että jatkossa en enää anna läksyjä ollenkaan. Sen sijaan annan tietyn minimimäärän, joka tehtäviä pitää vihosta löytyä. Joka tunnin alussa kirjaan vaadittavan tehtävien määrän taululle, luku kasvaa muutamalla tehtävällä joka tunti ja kerran viikossa tarkistan vihot. Ensimmäisestä lukumäärän alituksesta seuraa huomautus, toisesta läksykerhossa käynti koulun jälkeen. Aiheen vaihtueessa laskenta alkaa alusta. Tästä järjestelystä tuli teinimäisen vaihtelevia kommentteja, asiallisesta kiitoksesta sanoihin "vitun hyvä systeemi". Joka tapauksessa tämä on koettu hyvänä, se selkiyttää sitä, mitä oppilaalta odotetaan. Loputtoman tehtävävirran sijaan on joku etappi, jonka voi saavuttaa. Huomio on tehdyssä työssä, eikä siinä yhdessä unohtuneessa kotitehtävässä. Pidän tästä tavasta ja luulen, ettei vanhaan ole enää paluuta, ainakaan systeemiin jo tottuneitten ryhmien kanssa.

Aluksi vihkojen tarkistaminen tuntui vanhanaikaiselta tavalta, mutta pian oivalsin sen olevan juuri opetussuunnitelman mukaista jatkuvaa arviointia. Se opettaa myös oppilaalle oman työskentelyn ohjaamista ja suunnitelmallisuutta. Vihkoihin voi kirjoittaa palautetta, sitä laitoin alussa enemmän, loppua kohden se tapa hiipui, mutta sitä voisi kehittää ja jatkossa siihen panostaa enemmän.

Opettajan työstä

Olen aikanaan kirjoittanut lukiossa saksan kielen kirjoitelmaan haluavani opettajaksi. En osaa sanoa, mistä ajatus silloin kumpusi, mutta koen yläkoulun aineenopettajana olevani juuri oikeassa työssä. Nyt, viidentoista vuoden työkokemuksen jälkeen ja kaiken alkukankeuden ja opettelun jälkeen, koen oppitunnit hienoina hetkinä muuten hektisen päivän keskellä. On toki kiireisiäkin tunteja, huolimattomasti valmisteltu kokeellisen työskentelyn tunti on siitä erinomainen esimerkki. Kollega luki joskus käsityön opetusoppaasta, kuinka huolimaton valmistelu johtaa "kiireelliseen yksilöohjaukseen". Kuvaa erittäin hyvin tilannetta, jossa olen antanut ylimalkaiset ohjeet fysiikan työhön ja päästänyt oppilaat tuoleistaan ylös. Siinä hässäkässä, kun juoksen ympäriinsä vastailemassa sinkoileviin kysymyksiin ja yritän huutaa metelin yli lisäohjeita, sana "kiireellinen" konkretisoituu oikein kouriintuntuvasti! Noin keskimäärin kuitenkin olen mielestäni unelma-ammatissani, silloin kun saan työskennellä teini-ikäisten kanssa ja oppiaineen äärellä. Ihmisen kohtaaminen on taito, jossa ei tule koskaan täysin valmiiksi, ja jatkuva uuden oppiminen pitää virkeänä. Opetellaan yhdessä Newtonin lakeja, yhtälöpareja tai orgaanisen kemian rakennekaavoja, ja samalla vaivihkaa opitaan kaikkea muutakin. Kuten ihmisenä ihmiselle olemista. Työn tekemistä, epäonnistumisten kautta onnistumista, uuden oivaltamista.